sunnuntai 21. elokuuta 2016

Helppo suklainen herkku sunnuntaiksi


mascarponekermavaahto


En ole mikään innokas leipuri, mutta tämä helppo mutakakun tyyppinen ohje houkutteli kokeilemaan. Resepti löytyi jostain vanhasta suklaaherkut kirjasta. Niinpä sitten päätin pikaisesti leipasta sen tuliaisiksi viime sunnuntaina, kun meidät oli kutsuttu syömään. Ja suklaaneliöt olivat kyllä ihanan sitkeitä ja päältä rapeita. Kun ne leikkasi melko pieniksi suorakaiteen muotoisiksi paloiksi, sitä oli helppo syödä myös sormin...

Sisältä sitkeät, päältä rapeat suklaa ruudut

100g voita
2 kananmunaa
3 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta




taikinanvatkaus



Voitele ja korppujauhota kooltaan 20cm x 25 cm uunivuoka. Sulata voi. Vaahdota munat ja sokeri ja lisää niihin sulatettu, vähän jäähtynyt voi. Sekoita kaikki kuivat aineet ja lisää munavaahtoon kevyesti sekoittaen. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 150-asteisen uunin alaosassa noin 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa neliöiksi. Koristele palat tomusokerilla ja tarjoa vanilijajäätelön tai maskarpone kermavaahdon kanssa.

 suklaaruudut


Ihanan helppo sunnuntai herkku ja aah, niin hyvää... Mukava leipoa vaikka yhdessä lasten kanssa.
Rentouttavaa ja vielä aika kesäistä sunnuntaita!

4 kommenttia:

  1. Nams!
    Ehkä meidänkin ruokapöydän anti monipuolistuu nyt kun löysin tien blogiisi.
    Tsemppiä Pia!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvää ja mascarpone-kermavaahto sopi ihanasti sukmaaneliöiden kanssa. Helppo ja nopea herkku!

      Poista