sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Rosmariini uunibroileri






Ihana viikonloppu ilman minkäänlaista merkintää kalenterissa. Sääksi luvattiin pelkkää sadetta, harvinaista mutta ajattelin että ihanaa. Ihanaa siksi, että voisin hyvällä omallatunnolla lukea lehtiä, joita on kertynyt melkoinen pino. Perjantai iltana tein possunribsejä ja katselimme koko perheen voimalla telkkaria. Kaikki olivat viikosta niin väsyneitä, että meidän perheessä kynttilät sammui jo yhdeksän jälkeen.

Lauantai alkoi ihanan rauhallisesti jo varhain aamulla. Istuin nojatuolissa, viltti jalkojen päällä, kuuntelin sateen ropinaa ja nautin kahvista. Mitä luksusta kiireisen työviikon jälkeen. Päivä kului siivotessa ja pyykkiä pestessä, mutta kiireettömästi sekin.

Sunnuntaina sateesta huolimatta päätin pakata koiran autoon ja suunnata sieni metsään. Sateista johtuen suppilovahveroita löytyi useampia litroja. Raikkaan metsä lenkin jälkeen valmistin täydellistä sunnuntai ruokaa. Rosmariini broileria, perunamuusia ja punajuuripaistosta.










ROSMARIINI BROILERI

Kokonainen maustamaton broileri
n.40g voita
Tuoretta rosmariinia
Sormisuolaa
Sitruunan mehua


Sekoita pehmeään voihin tuoretta rosmariinia, sormisuolaa ja yhden sitruunan puolikkaan mehu. Työnnä tahnaa broilerin nahan alle ja voitele tahnalla broileri kauttaaltaan. Lisää vielä päälle tuoretta rosmariinia ja laita broileri uuniin 200 asteeseen tunniksi. Valele vuokaan tulleella nesteellä broileria paiston aikana. Laske uuni lämpötilä 180 asteeseen ja anna paistua vielä reilu puoli tuntia.


Tarjoile perunamuusin ja tuunatun HK-Bistro punajuuri-vuohenjuustopaistoksen kanssa. Tuunasin valmiin punajuuripaistoksen tilkalla kermaa ja auramurua päälle ja puoleksi tunniksi uuniin 180 asteeseen. On muuten paras ikinä maistamani valmisruoka. Rakastan punajuurta ja tänään halusin testata kuinka tuo valmisversio toimisi. Kun olin siirtänyt sen omaan vuokaan ja tuunannut, sitä ei olisi kukaan erottanut omatekemästä. Suosittelen!!








Täytyy sanoa, että ruoka oli täydellistä. Rakastan punajuuria ja tätä rosmariini broileria. Olen syönyt rosmariinilla maustettuja broilerinkoipia ensimmäisen kerran Brightonissa Jamie Oliverin ravintolassa. Rakastuin siihen heti. Sen jälkeen olen usein tehnyt sitä itsekin. Voin, sitruunan ja rosmariinin liitto on täydellinen broilerille. Sitä tulee uunissa ihanan mehukasta. Jossain voi joskus oikaistakin ja makunautinto on silti täydellinen. Voin sanoa, että tuo HK:N punajuuripaistos oli todellinen löyty. Yleensä kun kierrän einestiskit kaupassa hyvin kaukaa.

Ihanaa sunnuntai iltaa kaikille! Kohta saa käpertyä sohvannurkkaan katsomaan Hjalliksen ja kumppaneiden Atlantin yli purjehdusta.


Seuraavassa postauksessa teille vähän erilaista Suppilovahverokeittoa tämän päivän sadosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti