lauantai 25. marraskuuta 2017

Possunpotkaa ja jouluisia lisukkeita




Meillä tunnelmoitiin hieman tulevaa joulua ja kypsennettiin pitkään (lähes 5 tuntia) ja hartaasti uunissa pari possunpotkaa. Viillot pintaan ja pelkkä suolaa ja rosmariinin oksia mausteeksi. Lisukkeiksi keitin punajuuria ja tekaisin niistä, sipulista, suolakurkusta ja omenasta rosollin. Possunpotkien alla kypsyisi ihanasti uunijuurekset. Possun liemestä sinappinen kermakastike ja kylkeen vielä perunamuusia. Possun liha oli Kaartilan Mallaspossua Juvalta. Mallaspossu on on aitoa suomalaista stressittömästi kasvaneen possun lihaa.


POSSUN POTKAT JUURESPEDILLÄ

Possunpotkia
Suolaa
Rosmariinin oksia
Bataattia
Lanttu
4-5 isohkoa porkkanaa

Anna potkien ensin lämmetä huoneen lämmössä noin 1 tunti. Tee nahkaan muutama viilto ja suolaa potkat. Laita uuni lämpiämään 200 astetta. Paista potkia ensin 200 asteessa reilu puolituntia ja pienennä uuni sitten 150 asteeseen ja paista 2 tuntia. Kuutioi juurekset ja nosta potkat sivuun uunivuuasta ja laita juurekset vuokaan possusta valuneeseen liemeen. Nosta potkat juuresten päälle. Jatka paistamista 2 tuntia. Kaada ylimääräinen liemi talteen kastiketta varten.






KERMAKASTIKE POSSULLE

 n. 6 dl Possun kypsennyslientä
Jauhoja suurustamiseen
1 rkl lihafondia
Sinappia
Tarvittaessa ripaus suolaa
Tilkka kermaa

Sekoita 1 dl kylmää vettä noin 2 kukkuraista ruokalusikallista vehnäjauhoja. Sekoita jauhovesi seos kokoajan sekoittaen kuumaan possunpaistoliemeen. Anna porista miedolla lämmöllä n.10 minuuttia. Mausta, liha fondilla, sinapilla ja tilkalla kermaa. Tarkista maku ja kastikkeen vahvuus.












Uunijuureksista tuli suussa sulavia, kun ne saivat pitkään kypsyä ja imeä makua possunpotkista. Kastike oli samettisen pehmeää ja maistui ihanasti sinapilta. Omenainen rosolli raikasti ihanasti aterian. Ruoka oli täynnä puhtaita aitoja makuja. Mausteina ainoastaan itsetehty sinappi, suola ja rosmariinin oksat.

Kyllä possu vaan on hyvää!!!





keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Filotaikinan kanssa askartelua






Filotaikina on minulle täyssin uusi tuttavuus, olen syönöt filotaikinaan tehtyjä nyyttejä ja pasteijoita monesti, mutta koskaan en ole siitä itse mitään tehnyt. Nyt kuitenkin kiinnostus asiaan heräsi ja halusin tehdä aasialaisittain maustetun täytteen ja askarrella erimallisia nyyttejä. Melkosta näpräämistä, ei ehkä ihan minun juttuni, mutta lopputulokset olivat kyllä varsin maittavia. Maustoin kananpojan jauhelihan osterikastikkeella, valkosipulilla, tuoreella chilillä, seesaminsiemenillä ja korianterilla. tein nyyteistä sekä karkin mallisia että nyyttipussukoita.







Nyyteistä saa mukavia tarjottavia juhliin ja illanistujaisiin. Ne voi tarjota ihan valmiin sweet chilikastikkeen kanssa tai vaikka tahinijugurtin kanssa.

lauantai 4. marraskuuta 2017

Etanat sinappikermassa aidolla valkosipuli cheddarilla

Valkosipuli cheddar, jukolan juusto


Ihana vapaa perjantai ilta. Kotona kahdestaan pojan kanssa. Mitähänherkkua sitä tekisi. Kaapista löytyy säilykepurkki etanoita ja Jukolan valkosipuli cheddaria. Siispä etana pannut esiin ja uuni lämpiämään. Etanat on sekä minun että poikani herkkua. Niissä ei valkosipulia ja juustoa säästellä. Ulkona on pimeää ja ilma tuntuu kylmälät. Mikä maistuisikaan paremmalta kuin syntisen hyvät etanat paahdetun rievän kanssa.


ETANAT SINAPPIKERMASSA

1 purkki etanoita
2 dl kuohukermaa
2 tl hyvää sinappia
1 yhdenkynnen valkosipuli
Jukolan Aito valkosipuli cheddaria

Leivon Arinarievää tai jotain muuta vaaleaa leipää 


Huuhtele etanat ja annan ylimääräisen veden valua niistä pois. Jaa etanat kahteen isoon pannuun. Pieni valkosipuli pieneksi silpuksi ja levittele etanoiden päälle. Sekoita kerman sekaan sinappi. Itsekäytän omatekoista sinappia, mutta esim Dijon konjakkisinappi sopii myös hyvin. Kaada kerma tasan kahteen pannuun. Raasta Jukolan valkosipuli cheddaria molempien pannujen päälle. Paista uunissa 200 asteessa kunnes pinta kauniin ruskea. Nauti vaalean leivän kanssa. Itse paahdoin paripäivää vanhaa Leivon Arinarievää kaveriksi.



Valkosipulicheddar etanat



Jukolan valkosipuli cheddar



Mikä herkullinen aloitus viikonlopulle. Keittiön valtasi huumaava valkosipulin tuoksu. Pojalta etanat sai arvosanan 4/5 ja kun kysyin miksei tullut 5/5, vastaus oli että koska loppuivat kesken.  Sinappi kerma antoi ihanan pehmeän ja täyteläisen maun valkosipulisen cheddarin lisäksi.
Täydellistä!!!!!