lauantai 4. marraskuuta 2017

Etanat sinappikermassa aidolla valkosipuli cheddarilla

Valkosipuli cheddar, jukolan juusto


Ihana vapaa perjantai ilta. Kotona kahdestaan pojan kanssa. Mitähänherkkua sitä tekisi. Kaapista löytyy säilykepurkki etanoita ja Jukolan valkosipuli cheddaria. Siispä etana pannut esiin ja uuni lämpiämään. Etanat on sekä minun että poikani herkkua. Niissä ei valkosipulia ja juustoa säästellä. Ulkona on pimeää ja ilma tuntuu kylmälät. Mikä maistuisikaan paremmalta kuin syntisen hyvät etanat paahdetun rievän kanssa.


ETANAT SINAPPIKERMASSA

1 purkki etanoita
2 dl kuohukermaa
2 tl hyvää sinappia
1 yhdenkynnen valkosipuli
Jukolan Aito valkosipuli cheddaria

Leivon Arinarievää tai jotain muuta vaaleaa leipää 


Huuhtele etanat ja annan ylimääräisen veden valua niistä pois. Jaa etanat kahteen isoon pannuun. Pieni valkosipuli pieneksi silpuksi ja levittele etanoiden päälle. Sekoita kerman sekaan sinappi. Itsekäytän omatekoista sinappia, mutta esim Dijon konjakkisinappi sopii myös hyvin. Kaada kerma tasan kahteen pannuun. Raasta Jukolan valkosipuli cheddaria molempien pannujen päälle. Paista uunissa 200 asteessa kunnes pinta kauniin ruskea. Nauti vaalean leivän kanssa. Itse paahdoin paripäivää vanhaa Leivon Arinarievää kaveriksi.



Valkosipulicheddar etanat



Jukolan valkosipuli cheddar



Mikä herkullinen aloitus viikonlopulle. Keittiön valtasi huumaava valkosipulin tuoksu. Pojalta etanat sai arvosanan 4/5 ja kun kysyin miksei tullut 5/5, vastaus oli että koska loppuivat kesken.  Sinappi kerma antoi ihanan pehmeän ja täyteläisen maun valkosipulisen cheddarin lisäksi.
Täydellistä!!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti