torstai 11. tammikuuta 2018

Kurpitsakeitto sopii myös keventäjälle

Sopivan suolaista- blogi



Uusi vuosi on saatu käyntiin ja ulkona on upea talvisää. Puut ovat kuurassa ja koko maisema on puhtaan valkoinen. On tammikuu ja vähintäänkin jokatoinen keventää ruokavaliota, laihduttaa, aloittaa liikunnan tai korjaa ateriarytmiä. Itse päätin aloittaa tuosta jälkimmäisestä ja lisätä myös kasvisten käyttöä.

Postasin puolitoista vuotta sitten ensimmäisen reseptini blogissani ja se oli kurpitsakeitto. Kurpitsakeitto on meidän urheilevan kymmenvuotiaan ehdoton lempiruoka. Tänään hän on maannut kuumeisena sängynpohjalla ja toiveruoka kipeään kurkkuun ja kuumeiseen oloon oli kurpitsakeitto. No sehän sopi myös minulle, paremmin kuin hyvin. Se on gluteeniton, laktoositon, maidoton, munaton kasvisruoka. Tälläkertaa jätin kokonaan keitosta pois kerman. Ja eroa ei edes huomannut. Myskikurpitsa on niin samettisen ja täyteläisen pehmeä ettei se kaipaa juuri mausteita eikä kermoja ja siitä saa täydellisen sosekeiton. Hintakin on todella edullinen. Siis vain ja ainoastaan hyviä puolia!


KURPITSAKEITTO

1 Myskikurpitsa
1-2 rkl oliiviöljyä
1-2 kasvisliemikuutiota
1 iso sipuli
1 yhden kynnen valkosipuli
1 litra vettä

Koristeeksi tuoretta basilikaa
Zest sitruunalla maustettua avocadoöljyä

Kuori kurpitsa ja halkaise kurpitsa. Poista siemenpesä ja paloittele reiluiksi kuutioiksi. Laita kattilaan ja paahda kuutioita oliiviöljyssä, kunnes kurpitsat saavat hiukan pintaansa väriä. Kaada päälle vettä sen verran, että kurpitsat juuri ja juuri peittyvät. Lisää liemikuutiot sekä pienennetty sipuli ja valkosipuli. Keitä noin 1/2 tuntia tai kunnes kurpitsat ovat pehmenneet. Soseuta sauvasekoittimella. Tarkista maku. Lisää lautaselle keiton päälle tuoretta basilikaa ka halutessasi pikkutilkka avocadoöljyä.



Sopivan suolaista blogi




Tunnelmallinen hetki



Tästä keitosta ei voi olla pitämättä! Keittoa on helppo muunnella erilaisilla mausteilla chilillä, kookosmaidolla, kardemummalla, pippurilla, erilaisilla yrteillä ym. Keiton päälle voi laittaa krutonkeja, raejuustoa, paahdettua sipulia, siemeniä, yrttejä...Mutta mielestäni se maistuu erittäin vähillä mausteilla parhaalta, koska silloin kurpitsan samettisen pehmeä maku tulee parhaiten esiin.

Mukavaa tulevaa viikonloppua, pysykää terveinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti